Is that a light at the end of the tunnel that I see, please let it be

Aloitin 2009 blogin nimeltä Epätoivoa. Olin epätoivoisessa tilanteessa, kaikki kaatui päälleni. Tämä blogi on sille jatkoa, kun elämäni on muuttunut, kun minä olen muuttunut. Vuonna 2009 olin, en tahdo edes muistaa, surkea viinan ja lääkkeiden sekakäyttäjän prototyyppi. Vuosia siihen meni, mutta nyt olen ollut kuivilla jo pitkään, enkä näe tälle loppua. Viinaa en juo, paitsi uutenavuotena, vappuna ja juhannuksena, ja lääkkeitä käytän niin kuin on määrätty. Minulla on edelleen rauhoittavia, mutta tarvitsen niitä paniikkihäiriööni. Psykiatri kysyi, mitä toivoisin jos saisin valita mitä vain, ja vastasin että paranisin paniikkihäiriöstä. Se on kamalaa. Palaan tähän aiheeseen vielä monesti.

Haluan kirjoittaa elämästäni, ihan arkisista asioista, eihän minulle mitään tapahdu kuitenkaan. Elämäni pyörii yhtä ja samaa ympyrää: koulu, eläimet, laihdutus. Muuta ei päähäni mahdu. Mutta jos joskus näkisin jotain valoa, jos saisin etäisyyttä, ehkä sitten? Ja lisäksi, kukaan ei usko miten yksinäinen olen. Menee helposti päiväkausia, etten puhu kenellekään. Psykiatri kysyi, miten läheiset ihmiset kuvaisivat minua, ja sanoin että ei minulla ole läheisiä ihmisiä! Joitain kavereita, mutta minulla ei ole yhtäkään ystävää. En tiedä miten tähän on tultu. Ehkä sattumaa, elämä on vienyt erilleen, ehkä minussa on vika. 

Siksi haluan edes kirjoittaa. Kirjoitan foorumilla ja facebookissa, mutta en ole suosittu, kirjoitan liikaa eikä minua jaksa kukaan. Mutta minun on kirjoitettava, olen yksin koirien kanssa, pakkohan minulla on jokin kontakti ulkomaailmaan olla! Olin kaksi viikkoa lomalla luennoilta, maanantaina ne alkavat taas, Luojan kiitos. Joku odottaa minua jossakin. Se on tärkeää. 

Turha sanoakaan, miestä minulla ei ole, eikä näillä eväillä tulekaan. Yksi pitkä suhde on takanani, se loppui omituisesti eikä sen jälkeen ole tapahtunut mitään. Ihan sama. Eikä tietenkään lapsiakaan. Olen 38-vuotias. 

Tästä voi tulla tylsää, niin minun kirjoituksistani aina sanotaan, tai itse asiassa tänään kuulin että ne ovat "perseestä", mutta en anna sen haitata. Kirjoitan tätä kuitenkin itselleni. Ajatuksia on pakko purkaa johonkin, se nyt ei ole uutta.