Eilen, kun sanoin että alan syödä vähemmän lääkkeitä, en tarkoittanut että söisin niitä nytkään enemmän kuin on määrätty - sitä en tee enää koskaan. Mutta ajatelkaa: olen nuorehko, fyysisesti terve (paitsi epilepsia) nainen, ja syön, kyllä vain, YHDEKSÄÄ eri lääkettä! Ja neljää vitamiinia. Siinä on rajansa kuinka paljon ihmiskokeita uskallan tehdä tällä historialla, mutta on minulla ideoita. 

Asiasta toiseen, odottamani joululahja eli mehulinko on nyt vähän etuajassa pöydälläni. Se suorastaan uhkuu terveellisiä elämäntapoja. Joululomaan on vielä viikko: yksi tentti, yksi esitelmä ja yhden kirjallisen työn viimeistely. Jaksaa. 

Lisäksi minulla on tunne jota en oikein osaa pukea sanoiksi. Sain tänä aamuna valtavan hyvää palautetta kandintyöstäni ("poikkeuksellisen hyvä"), ja ilahduin siitä niin että motivoiduin saman tien lähtemään kirjastoon lukemaan tenttiin ja siitä luennolle. Se, että lähden, saa vointini aina paremmaksi. Jos jään sänkyyn, itken vain itseni uneen ja koko elämä tuntuu menevän pilalle. Mutta motivaatio lähteä tuli ulkopuolelta, ja se on tässä nyt ongelma. Miksi en voi haluta lähteä itseni takia? Tai haluanhan minä lähteä, haluan aina, mutta siltikään en lähde. Sängyssä on - niin, turvallista. Ja mitä pelkään? Ei aavistustakaan. Tämä keskustelu on niin käyty etten jaksa sitä enää.