Pidin lääkkeistä taukoa, ja kaikki on sujunut hyvin. Ei mitään muistikatkoja, ja se jugurttipurkkikin löytyi (koira oli ottanut sen). Huh kuinka säikähdin. Paniikkikohtauksia on edelleen, mutta niihin syön beetasalpaajaa, jota minulla on lupa ottaa niin paljon kuin tarvitsee. Eikä se ole yhtään sama kuin unilääke. 

Harrastukseni koiran kanssa alkoi. Siellä olisi ihan kivaa, jos en olisi paniikissa. Sama juttu aina. Se pilaa kaiken hauskuuden elämästäni. Melkein koko päivän olen vastahakoinen ja tuntuu etten halua lähteä, että haluan vain jäädä peiton alle, mutta olen kuitenkin iloinen että lopulta menin. Tietysti. 

Kaksi viikkoa koulun alkuun. Olen käynyt läpi asioita joita tullaan ensimmäiseksi opettamaan, se on ollut todella hyödyllistä. Enää minulla ei ole varaa reputtaa tenteissä, koska valmistuminen on tarkoitus saavuttaa ensi keväänä. En voi siirtää sitä. Koko tulevaisuuteni riippuu onnistumisestani. Ja tietenkin kuntoutustuesta - jos en saa sitä, olen pulassa. Syksy lähestyy ja pian voin alkaa puhua siitä lääkärille. Toivottavasti minua ei tyrmätä jo siinä vaiheessa. En jaksa uskoa.

Ja mikä tärkeintä: olen laihtunut! Paino muuttaa pian kymmenlukua. En olisi ikinä uskonut että niin käy.