Mikähän minulla on ollut, kun edellisestä artikkelista ei  ottanut mitään tolkkua. En muista. Korjasin sen, näytti kamalalta. 

Joka tapauksessa nyt on tammikuun puoliväli, ja odotan joka päivä postiluukulla, joko kirje rahoistani tulisi. Jos siinä on myönteinen vastaus, kaikki ongelmani on ratkaistu. Jos ei ole, sitten ihmetellään. Minulla on jonkin sortin plan b kuitenkin. 

Lähetin hakemuksia kahteen ruotsalaiseen yliopistoon ja kahteen suomalaiseen. Voin sanoa, että jännittää, miten käy. Lähdenkö Tampereelle? Lähdenkö Ruotsiin? Vai jäänkö rakkaaseen kotiini. Menee vielä kuukausia ennen kuin se selviää. Yritän olla miettimättä asiaa. 

Muuten - en tiedä mitä mieltä olisin voinnistani. Söin väsyttävät iltalääkkeet loppuun ja heräsin aamulla aikaisin pirteänä. Näin sen kuuluu mennä. On se nyt merkillistä, että niiden lääkkeiden käyttö on niin vaikeaa. Tosin olen sitten ihan tyytyväisenä ilman, en saa kohtausta vaikka loppuvat enkä saa uusia pitkään aikaan. Ja huomaan että voin paremmin. Masennuslääkkeet taitavat olla eri juttu, tai ainakin se niistä, joka toimii. Sitä syön ihmisiksi tietenkin. 

Tänään oli hyvä päivä. Nämä vaihtelevat todella paljon, eilen en päässyt sängystä ylös ollenkaan. Vahdin vaakaa ja se saa minut aina hyvälle tai huonolle tuulelle. No ei se sentään masenna. Painoa tuli aika paljon takaisin, tämän päivän lukema oli 79,8 eli 100 grammaa BMI:n vaihtumisen rajalta. Nyt en pilaa tätä. Vaikka haaveilen pellillisestä laskiaispullia. Näen niistä uniakin. 

Lääkäriasioita hoitava taho järjestää kurssin, jossa kuuden viikon ajan pohditaan syitä ahdistukselle  ja etsitään omia arvoja ja niiden mukaista elämää. En edes tiedä olenko ahdistunut. Kyllä kai. Ja arvoni - mitä ihmettä ne voisivat olla? Olen aivan pihalla. Passivoituminen voisi periaatteessa johtua masennuslääkkeistäkin, ne taittavat terän kaikilta tunteilta. Mutta en ikinä ottaisi takaisin sitä kitumista kun ranteet auki makaan eteisen lattialla  enkä pääse ylös. Mietin sitä osallistumista vielä.